keskiviikko 7. elokuuta 2013

Mister gay europe 2013 !




Noniin nyt on sit ländätty takas Suomeen, ja tuntuu suoraan sanottuna todella pahalta. Matkamasennus siis meneillään, tuli tavattua monen monta ihanaa ihmistä ja mitä tärkeintä sateenkaari lippu ylpeästi korkealla taivaalla koko viikon ajan. 


Perjantaina lähdettiin Prahaan ja minut oltiin ylibuukattu koneeseen jonka jälkeen seuraantui myöhemmät lennot köpiksen kautta Prahaan, pääsin lähtemään ja vaihtolentoa odotellessani kävin köpiksen lentokentällä lounaalla kunnes kuulin että lentoni on myöhässä "Ou shit". No siinä sitten odoteltiin ja odoteltiin, muutamalla matkustajalla alkoi näkymään mustaa höyryä päänsä päällä. No kunnes kuulutettiin ettei kone pääse lähtemään tänä iltana kohti prahaa. Epätoivo ja itku siinä pääsi, mutta asioista täytyy löytää ne positiiviset asiat päästiin kaikki nukkumaan sänkyyn. Aamulla lennot lähtivät sutkattomasti ja pääsin vihdoin ja viimein Prahaan. Matkani kesti 28h HKI-PRAGUE. 

Lovely delegates, i miss you all <3

Prahassa meillä oli kaikkea kivaa, oli kiertelyä ihanan historiallisessa prahassa, oli Aamujumppaa ja lentopallo turnaus, oltiin mallina fashionshowssa ja meillä oli paljon erilaisia kuvauksia niin lehtiin kuin nettiinkin.

Photos by PETR MRACEK

Näin parin päivän jälkeen fiilikset yhä Prahassa, on uskomatonta kuinka ihmisistä tulee yhtä perhettä muutamassa päivässä. Kilpailuun lähdettiin kisailemaan mutta sijoitusta ei tullut, tästä on hyvä lähteä rakentamaan voittopakettia kovan motivaation kera mr. Gay world kilpailuihin. 


Suihkussa with dat mr gay svenska 



 

Sweet home a la Helsinki ! Ihana ollut nähdä rakkaita ystäviä ja nauttia kuumista kesäpäivistä kisojen jälkeen. Nyt huomannut sekä kuullut kuinka stressaantunut olenkaan ollut kisoja ennen. Nyt nautitaan vielä muutamista kesäpäivistä ja sen jälkeen laitetaan nokka kohti tulevaa. 


Ihana risteily with my lovers


Rakkaudella

Aleks Vehkala Mr. Gay Finland 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Dont talk shit about me

Lukijat

Postaukset